Hektisyydestä harmoniaan

| More

Nykyisessä työelämässä työntekijöiltä odotetaan niin stressin ja jatkuvan muutoksen sietoa kuin oma-aloitteisuutta ja innovatiivisuutta, minkä vuoksi työhyvinvoinnin merkitys on kasvanut entisestään.

Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Lapin yliopisto ovat yhteistyössä matkailuyritysten ja työterveyshuollon kanssa etsineet uusia, luovia ratkaisuja työhyvinvointipalvelujen ja -tuotteiden kehittämiseksi. Aihepiirin kahden hankkeen (Open Health, rahoittaja TEKES, Human Tech & Touch, rahoittaja EAKR X-Branches - Uuden kasvun väline pohjoisessa) tuotokset on koottu julkaisuksi. Työn tavoitteena on tuoda esille kehittämisehdotuksia työhyvinvoinnin edistämiseksi sekä vahvistaa Lapin matkailuyritysten ympärivuotista liiketoimintaa.

Julkaisussa kuvatulla promotiivisella työhyvinvointiotteella ei pelkästään poisteta epäkohtia, terveysvaaroja ja -haittoja vaan tuotetaan ja ylläpidetään perusedellytyksiä hyvinvoinnille. Teoksessa esitellään työhyvinvointimatkailutuote uutena matkailun palveluna sekä kuvataan työhyvinvointimatkailun tuotekehitysprosessi.

Jänkälä Raimo, Kangastie Helena, Rahkola Mika, Tekoniemi-Selkälä Teija ja Tolvanen Taimi
Julkaisusarja: C nro 21.
Vuosi: 2010
Laajuus: 59 s.
ISSN: 1239-7741
ISBN: 978-952-5153-89-7 (nid.)
Hinta:  8 €

Lataa PDF (tallenna koneelle: oikea nappi -> tallenna / save)

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK