Levin, Oloksen ja Ylläksen matkailukeskusten äänimaisemakartoitukset

| More

Lapin matkailussa luonto on tärkeä vetovoimatekijä. Miellyttävään luontokokemukseen kuuluvat kauniiden maisemien lisäksi luonnonrauha ja hiljaisuus.

Helena Tormilainen on koonnut julkaisun äänimaisemakartoituksista, jotka on tehty opinnäytetöinä Levin, Oloksen ja Ylläksen matkailukeskuksissa. Julkaisussa esitellään tekijöiden kehittämä äänimaisemakartoitusmenetelmä, joka perustuu mittauksiin ja mittaajan tekemiin havaintoihin ottamatta kantaa äänten miellyttävyyteen, ja kootun tiedon tallentaminen paikkatietokannaksi yrittäjien, kaavoittajien ym. käyttöön. Opinnäytetöissä on tutkittu myös erilaisten ympäristötekijöiden vaikutusta äänimaiseman sisältöön. Tekijät ovat tarkastelleet lumen, puuston ja rakennusten vaikutusta äänien voimakkuuteen ja etenemiseen kolmessa matkailukeskuksessa.

Värilliset kuvat, grafiikat ja kartat havainnollistavat kehitettyä menetelmää ja ympäristötekijöiden vaikutusta äänimaisemiin. Levin, Oloksen ja Ylläksen äänimaisemista laadittua tietokantaa voidaan täydentää ja siten seurata äänimaisemien muutosta. Julkaisun perustana olevat opinnäytetyöt liittyvät Matkailualueet maisemalaboratorioina -hankkeeseen, joka on saanut Euroopan yhteisön LIFE-rahoitustukea.

”Äänimaisemaselvityksiä käytetään työkaluna tehtäessä suosituksia kestävien maankäyttöratkaisujen toteuttamiseksi”, äänimaisemajulkaisussa todetaan. 

Huusko Henri, Kauppinen Tuomo, Tölli Erkki ja Tormilainen Helena
Julkaisusarja: C nro 11
Vuosi: 2006
Laajuus: 82 s.
ISSN: 1239-7741
ISBN: 952-5153-52-5
Hinta: 12 €

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK