ramk.jpg

RAMK mediassa

| More

Rovaniemen ammattikorkeakoulua koskevia uutisia on on koottu oheiseen listaan. Palvelusta vastaa  Webnewsmonitorin mediaseurantapalvelu.

Mikäli uutislinkki vie näköislehteen, edellyttää se rekisteröitymistä ja lukuoikeuden
hankkimista. Tällöin linkkiä näköislehteen ei ole merkitty tekstin loppuun.


Lapin Kansa | 21.1.2012 | Sähkökelkka ensisafarilla (video)

Suomen ensimmäinen sähkökelkalla ajettava moottorikelkkasafari on tehty.
Rovaniemen ammattikorkeakoulun Arctic Power -laboratorion työstämä eSled huristeli puolipäiväsafarin mittaisen matkan, 30 kilometriä, kuin vettä vain. Hiljaa ja hajuttomasti. Tekesin rahoittamassa projektissa ovat mukana myös BRP, Lapin Safarit, Fortum ja paikallisia sähkönjakeluyhtiöitä.

Lapin Kansa | 03.12.2011 | "Se on suuri ja korkeatasoinen"

Rovaniemen ammattikorkeakoulun Innovative Business Services -opiskelijat järjestävät yhdessä ThinkBarentsin kanssa Strengthening the North -konferenssin 7.joulukuuta Rantavitikan kampuksella. Puhujia on Norjasta, Venäjältä ja Suomesta.


Lapin Kansa | 14.11.2011 | Porojen kuljetukseen maantiellä vaaditaan lupa ja koulutus

Kaupallisissa eläinkuljetuksissa vaadittava kuljetuslupa koskee myös porojen elävänä kuljetusta. Lisäksi kuljetukseen käytettävästä ajoneuvosta pitää tehdä selvitys tai sillä pitää olla hyväksymistodistus riippuen kuljetettavasta matkasta.

Vaatimuksilla pyritään varmistamaan porojen hyvinvointi kuljetuksen aikana sekä poronlihan laatu.

– Paliskuntain yhdistys ja Rovaniemen ammattikorkeakoulu ovat toteuttaneet porojen elävänä kuljettamisen oppaan, taustoittaa Porutaku-hankkeen projektipäällikkö Sanna Vinblad.

Lapin Radio | 11.11.2011 | Virtuaalipotilaskin itkee

Rovaniemen ammattikorkeakoulussa kehitetään potilas- ja lääkehoitoturvallisuutta virtuaalipotilaan avulla. Nukke reagoi sille annettuun lääkkeeseen ja hoitoon oikean potilaan tapaan. Lääkehoidon opettajien pohjoismaisessa foorumissa testataan myös virtuaalikättä, jonka avulla opiskelijat voivat harjoitella turvallisesti laskimonsisäisen kanyylin laittamista ja verinäytteen ottamista.

Iltalehti | 12.9.2011 | Lampaanlihaa saa parhaiten syksyllä
- Meillä ei ole Suomessa riittäviä tiloja, missä pestä, sanoo Sanna Vinblad Rovaniemen ammattikorkeakoulusta. Hän johtaa villanjalostushanketta, jossa suunnitellaan villankäsittelykeskusta Lappiin. Ulkomailla villa pestään teollisesti, jolloin siitä häipyy muun muassa rasva. Hellävaraisemmin pestystä villasta voitaisiin tehdä esimerkiksi hoitavia villatuotteita. Vinbladin mukaan niille olisi kysyntää.


Lapin Kansa | 12.9.2011 | Aikuiskoulutustakin Rovaniemellä yhteishaun piirissä


Lapin Kansa | 9.9.2011 | RAMK voitti kirkkovenesoudun


Ilta-Sanomat | 27.6.2011 | Säilörehusta kehitellään poroille täsmäruokaa
Säilörehusta kehitellään varta vasten poroille tarkoitettua rehuluokkaa. Rovaniemen ammattikorkeakoulun tutkimushankkeen tavoite on hillitä poronhoidon kustannusten kasvua.

Lapin Kansa | 2.3.2011 | Pakkasessa keskellä kesää
Jäälaboratorio: Kylmähuoneessa testataan teknologiaa ääriolosuhteissa


Heinijärvi saatetaan kunnostaa vesilintukosteikoksi 3.6.2011 | Lappi | yle.fi
Metsähallitus ja Rovaniemen ammattikorkeakoulun metsätalouden aikuisopiskelijat selvittävät Rovaniemen eteläpuolella Pisan kylässä sijaitsevan Heinijärven alueen kunnostamista vesilintukosteikoksi. Heinijärvi on aikoinaan kuivattu. Nykyisellään se on soistunutta vesijättömaata, jonka keskellä virtaa kapea puro. Vesilintujen tarvitsemaa avovesipintaa on hyvin vähän.
Lue koko juttu arkistosta

Lapin Kansa Online 21.3.2011 Pohjoisen ammattikorkeat sijoittuivat hyvin vertailussa 
Pohjoiset ammattikorkeakoulut sijoittuivat hyvin Talouselämä-lehden (10/2011) tekemässä laatuvertailussa.
Parhaat pisteet lehden selvityksessä sai Kajaanin ammattikorkeakoulu, jonka menestys perustui tasaisen hyvään tulokseen lähes kaikilla osa-alueilla.
Hyvin sijoittuivat myös Kemin-Tornion amk, joka nousi seitsemänneksi ja Rovaniemen amk lähes yhtä hyvin yhdeksäntenä. Vertailussa oli mukana kaikkiaan 25 ammattikorkeakoulua. Kakkoseksi nousi Haaga-Helia amk Helsingissä ja kolmanneksi Jyväskylän amk. Huonoimmin laatuvertailussa sijoittuivat Yrkeshögskolan Novia Vaasasta ja Humanistinen amk.

Lapin Kansa | 2.3.2011 | Timanttiteko Lappiin 
Rovaniemen ammattikorkeakoulun Lapin matkailun turvallisuushanke on valittu maan parhaaksi ammattikorkeakoulujen hankkeeksi. Hankkeessa on kehitelty mm. Sallaan yhdessä matkailuyritysten kanssa tehokas turvallisuusverkosto. Ammattikorkeakoulujen parhaaksi rankkaamassa hankkeessa tuotettiin koulutusmateriaalia, mm. kriisinhallintaopas matkailuyrityksille.
Lue koko juttu arkistosta


Kuntalehti 18.2.2011 Rovaniemellä edistetään matkailun turvallisuutta
Rovaniemellä edistetään matkailun turvallisuutta Lapin matkailun turvallisuusjärjestelmä valittiin Suomen ammattikorkeakoulujen viime vuoden parhaaksi hankkeeksi. Järjestelmän takana oli Rovaniemen ammattikorkeakoulu. Rovaniemen ammattikorkeakoulun Lapin matkailun turvallisuusjärjestelmä -hanke on valittu Suomen ammattikorkeakoulujen parhaaksi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokäytänteeksi vuonna 2010.
Lue koko juttu arkistosta


Matkailun turvallisuusjärjestelmä palkittiin 17.2.2011 | Lappi | yle.fi
Matkailun turvallisuusjärjestelmä palkittiin julkaistu tänään klo 12:36, päivitetty tänään klo 12:39 Rovaniemen ammattikorkeakoulun Lapin matkailun turvallisuusjärjestelmä -hanke on valittu Suomen ammattikorkeakoulujen parhaaksi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokäytänteeksi vuonna 2010. Palkinnon jakanut arviointiryhmä kehui hanketta sen ajankohtaisudesta sekä vahvasta liittymisestä alueen keskeiseen elinkeinoon eli matkailuun. 
Lue koko juttu arkistosta


Pohjolan Sanomat | 12.2.2011 | Innomaratonia ollaan kopioimassa Ouluun ja Helsinkiin
Voittajaryhmän muodostivat Jesse Mattson, Kimmo Nyman, Saara Komulainen ja Tiina Ulkuniemi Ramk:sta ja Tiina Rimpiläinen Kemi-Tornio amk:sta. 
Lue koko juttu arkistosta


Apu-lehti 11.2.2011  Lumi on linnani
Rovaniemen ammattikorkeakoulussa valmistellaan parhaillaan ohjeita, joilla lumirakentamisen suunnittelua ja valvontaa kehitetään. – Teemme yhteisiä pelisääntöjä lumirakentajille ja viranomaisille, että he puhuvat samaa kieltä, sanoo lumi- ja jäärakentamisen erityisasiantuntija Kai Ryynänen koululta. Viime talvena Rukalla romahtaneesta lumiravintolan katosta huolimatta tilanne näyttää hyvältä.
Lue koko juttu arkistosta


Maalämmöllä voi säästää huimasti 9.2.2011| Lappi | yle.fi
Kyllä ne hyvin toimivat täällä Lapin olosuhteissakin, sanoo energiatekniikan tohtori, yliopettaja Petri Kuisma Rovaniemen ammattikorkeakoulusta. Rovaniemen ammattikorkeakoulusta löytyy lämpöpumppujen testiasema. Koulu on yksi opinahjoista, jotka ovat mukana Lapin energiakoulu -nimisessä hankkeessa. Lapin energiakoulu kehittelee uusia energiamuotoja, ja lämpöpumput ovat keskeisenä tutkimuskohteena. Kuisma uskoo, että maalämmön suosio kasvaa edelleen.
Lue koko juttu arkistosta


RAMKin lumirakentaminen kiinnostaa myös Itä-Suomessa 9.2.2011
Rovaniemen ammattikorkeakoulun lumi- ja jäärakentamisen asiantuntija Kai Ryynänen on perehtynyt lumirakentamiseen jo kymmenen vuoden ajan.
- Rakennusinsinööriopiskelijat oppivat erilaisilla kursseillamme yhden, hieman eksoottisen rakentamisen osa-alueen. Lisäksi tutkimus- ja kehittämistoimintamme tuottaa tutkittua ja testattua tietoa siitä, miten lumirakentaminen toimii. Yhteistyössä yrittäjien kanssa viemme alaa eteenpäin, lehtori Ryynänen sanoo. 
Lue Kai Ryynäsen haastattelu Saimaa-lehdestä


Lapin Kansa | 1.2.2011 Pöykkölän tontteja voi hakea huomisesta alkaen 
Rovaniemen kaupunki ja Rovaniemen ammattikorkeakoulu järjestävät rakentajaillan omakotirakentajille tiistaina 29. maaliskuuta. Tilaisuudesta tiedotetaan erillisellä kuulutuksella myöhemmin.

Lapin Kansa | 31.1.2011 | Vety ja polttokennot tulossa kovaa vauhtia Lappiin 
Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia Rovaniemen ammattikorkeakoulussa (RAMK). Tutkimus on osa Tekesin eli teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen valtakunnallista Polttokennot-ohjelmaa. Tutkimusta varten Rovaniemelle syntyy ensi vuonna Suomen ensimmäinen, tarvittavalla 700 barin paineella toimiva vedyn tankkausasema.

Insinööriopiskelijat saavat taas töitä 26.1.2011 | Lappi | yle.fi
Rovaniemen ammattikorkeakoulun Isona työelämään-tapahtumassa esittäytyivät Outokummun lisäksi mm. Skanska, Metsähallitus, Lapland Studio, Nomovok ja MTT. YLE Lappi / Maija-Liisa Juntti Lähetä linkki facebook,twitthis /alueet/template/normal/ajax/nc/send-to-friend.jsp?
Kuuntele juttu YLEn arkistosta


Unohda sähköauto, sähkömoottorikelkka tuli jo - Talouselämä 18.1.2011, Tekniikka ja talous


Lapin Kansa | 18.1.2011 | Sivu 40 | InnoMaraton opettaa tiimiin | Artikkeli
InnoMaraton on vuosittain järjestettävä tapahtuma, jossa Kemi-Tornion ja Rovaniemen ammattikorkeakoulujen ja Lapin yliopiston opiskelijat kehittävät tuote- ja palveluideoita toimeksiantajiksi lähteneille yrityksille. Opiskelijat kehittävät seuraavan kahden viikon aikana innovatiivisia ideoita muutaman hengen ryhmissä. - Emme tunne ryhmiemme jäseniä ennestään. Tässä oppii tiimityöskentelyä, jota tarvitaan nykyään joka alalla, taloushallintoon suuntautunut Palosaari sanoo.

Lapin Kansa | 15.1.2011 | Sivu 4 |Haltik on osoittautunut menestystarinaksi | Artikkeli
Lisäksi Lapin yliopistolle ja Rovaniemen ammattikorkeakoululle on tullut uusia mahdollisuuksia lisätä alan koulutusta ja tutkimusta. Fakta Haltik Hallinnon tietotekniikkakeskuksen HALTIKin toiminta käynnistyi vuonna 2008. Haltikia edelsi vuosina 2002-2007 toiminut Poliisi tietohallintokeskus (PTHK) PTHK siirrettiin asteittain pääkaupunkiseudulta Rovaniemelle vuosien 2002-2006 aikana.


Lapin Kansa | 13.1.2011 | Sivu 12 |Marjo Laukkanen johtaa Camosta | Artikkeli
Marjo Laukkanen johtaa Camosta Rovaniemi Hoitotyön opiskelija Marjo Laukkanen on valittu Rovaniemen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Camoksen puheenjohtajaksi. Uusi puheenjohtaja haluaa kehittää Camoksen toimintaa niin, että se tavoittaa jokaisen ammattikorkeakoulun opiskelijan. Lisäksi hän aikoo parantaa yhteistyötä muiden opiskelijakuntien kanssa ja nostaa Camoksen profiilia asiantuntijana. Opiskelijakunnan pääsihteerinä on yhteiskuntatieteiden ylioppilas Ellinoora Neitola .


Sähkökelkasta ympäristöystävällinen vaihtoehto moottorikelkalle - MTV3.fi - Uutiset - Talous 6.1.2011
Sähkökelkkaa kehitetään Rovaniemen ammattikorkeakoulun Arctic Power -laboratoriossa Napapiirillä. Siitä odotetaan suosittua etenkin turistikelkkailijoiden keskuudessa. Liikkuessaan kelkka pitää jonkin verran ääntä, mutta ääni tulee muualta kuin moottorista. Sähkökelkkaa on kehitetty pari vuotta Rovaniemen ammattikorkeakoulun laboratoriossa yhteistyökumppaneiden kanssa. 

Lapin Kansa | 6.1.2011 | Sivu 18 | Henna Ahavalle työharjoittelu poiki työpaikan perhekodissa
Tausta Sosiaalialan monitaitajia Sodankylässä koulutuksensa saaneet 17 sosionomia (AMK) saavat todistuksensa ja viettävät valmistujaisjuhlaa Sodankylän valtuustosalissa perjantaina 14.1. kello 11. Yli kolme vuotta kestäneestä koulutuksesta on vastannut Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja se on järjestetty entisen Lapin Opiston tiloissa.

Lapin Kansa | 6.1.2011 | Sivu 18 | Koulutustuki mahdollisti opiskelun | Artikkeli
Seitsemäntoista aikuisopiskelijaa valmistuu sosionomiksi (AMK) ja saa todistuksensa ensi viikolla. - Meitä aloitti 20. Yksi on keskeyttänyt ja kahdella opinnot ovat vielä kesken, kertoo sodankyläläinen Tuija Maijala , yksi 17 valmistuvasta. Sodankylän lisäksi opiskelijoita on ollut Kittilästä ja Rovaniemeltä. Sodankylässä toteutettu sosionomikoulutus on ollut ns. työvoimapoliittista koulusta. 


 
UUTISIA VUODELTA 2010


Sairaanhoitopiirin johtaja: Hoitajille tietotekniikkapainotteinen koulutus 18.12.2010 | Lappi | yle.fi Finland

Jari Jokela puhui Rovaniemen ammattikorkeakoulun valmistujaisjuhlassa lauantaina. Jari Jokelan mielestä tietotekniikkapainotteisiset hoitajakoulutuksesta voisi olla apua terveydenhuollon käytännön tason tietotekniikkaongelmiin.
Lue koko juttu arkistosta 

Pohjolan Työ 16.12.2010 - Uutiset - Luonto ja vapaa-aika 

Viime talvena Rovaniemen ammattikorkeakoulun tutkimusryhmä teki painumamittauksia. Keväällä 6 metriä korkea lumiravintola oli painutut 28 senttiä. Lumikappeli painui pikkuisen enemmän. Arkkitehti Rauno Ruonansuu on suunnitellut jo yhdeksän lumilinnaa Kemiin. Hän kertoo, että tavoitteena on aina tarjota uusi ja elämyksellinen lumilinna, joka on aina erilainen kuin edellinen lumilinna.
Lue koko juttu arkistosta

Levillä tarvetta pysyvälle poliisiasemalle - Kittilälehti 15.12.2010

Jenni Lindgrenin Rovaniemen ammattikorkeakoulun matkailun koulutusohjelmassa laatima opinnäytetyö käsittelee matkailun turvallisuutta, turvallisuussuunnittelua ja sen vaikutuksia Levin matkailukeskuksessa.
Lue koko juttu arkistosta

Vedyn tankkausasema Rovaniemelle 13.12.2010 | Lappi | yle.fi Finland

Jakeluyksikön rakentaminen liittyy Rovaniemen ammattikorkeakoulun ja kaasuyhtiö Woikosken yhteiseen tutkimushankkeeseen. Hankkeella halutaan myös edistää maakaasun ja sähkön käyttöä ajoneuvoissa, sanoo projektivastaava Matti Vatanen ammattikorkeakoulusta. -Pääpaino on kuitenkin vedyssä. Selvitämme, kuinka korkeapaineinen vetytankkaus toimii kylmissä oloissa, Matti Vatanen sanoo.
Lue koko juttu arkistosta 

Lapin Kansa | 11.12.2010 | Sivu 4 |Sallatunturin mökit eivät riitä vielä lämpövoimalaan | Artikkeli Finland

Sallatunturin mökit eivät riitä vielä lämpövoimalaan Jorma Särkelä Salla Sallatunturilla tutkitaan Rovaniemen ammattikorkeakoulun ja Lapin Ely-keskuksen projektissa matkailurakentamisen energiataloutta ja samalla selvitettiin tunturiin rakennettavan lämpölaitoksen mahdollisuutta tuottaa myös sähköä. Matkailukeskuksissa on kaukolämpölaitoksia, mutta edes Levillä ei tuoteta laitoksessa sähköä.
Tunturikeskuksen Bioenergian Käyttö -hankkeen päätösseminaarin materiaalit ja tiedote löytyvät Lapinbiotie.fi-sivustolta: http://www.lapinbiotie.fi/news/19/ 

Haaga-instituutti kehittää matkailuyritysten laatua 10.12.2010 | Lappi | yle.fi Finland

Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin emo-organisaatioita ovat Lapin yliopisto ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymästä ammattikorkeakoulu ja Lapin ammattiopisto. Lukkarila ei näe näitä kahta samalla viivalla, kumppaneina kylläkin ja täydentävinä. Asiakkaina matkailukeskuksia - Rovaniemen toimipisteen asiakkaina on matkailukeskuksia kuten Levi, Ylläs, Pyhä-Luosto ja Saariselkä. - Me olemme kumppaneina MTKI:n kanssa. Meillä on paljon yhteistyötä, esimerkiksi Ylläksen matkailukeskuksen hankkeessa.
Lue koko juttu arkistosta 

Ammattikorkeakoululle lisärahaa 850 000 euroa 9.12.2010| Lappi | yle.fi Finland

Ammattikorkeakoululle lisärahaa 850 000 euroa julkaistu tänään klo 18:25 Rovaniemen ammattikorkeakolulu saa 850 000 euroa lisärahaa opetussuunnitelmien ja opetussuunnitelmaprosessien kehittämiseen vuosina 2011-2013. Rovaniemen koulutuskuntayhtymän valtuusto päätti, että lisärahaa käytetään myös henkilöstön osaamisen ja korkeakoulupedagogisen johtamisen kehittämiseen.
Lue koko juttu arkistosta 

Finnbarents-yksikkö lakkautetaan | Lappi | yle.fi Finland

Lapin yliopiston ja Rovaniemen ammattikorkeakoulun sopimuspohjainen Finnbarents- yksikkö on verkostoitunut kansainvälisen hanketoiminnan osaaja. Yksikössä toimii kymmenkunta työntekijää. Toimintojen palvelukeskukseen siirtämisellä yksikön osaaminen halutaan saada koko konsernin käyttöön.

Lapin Kansa | 6.12.2010 | Sivu 22 |Yhdeksän ässää hyydytti Prihat | Artikkeli Finland

Liikuntatieteen opinnot Riikassa vaihtuivat liiketalouden opinnoiksi Rovaniemen ammattikorkeakoulussa. - Olen nauttinut täällä olosta. Geeneistä viis Jaudzema kävi kotonaan lokakuussa, mutta aikoo viettää joulun Rovaniemellä. Anete Krastinan tapaan hänen urheilullisuutensa ei ole veren peruja. - Vanhempani ja isosiskoni eivät todellakaan ole mitään urheilijoita, Jaudzema nauraa. Sporttinen Jaudzema ei ole lentopallon lisäksi harrastanut muuta kuin kansantanssia.

Lapin Kansa | 5.12.2010 | Lieka lyhenee Finland

Toisaalta he eivät ota kantaa esimerkiksi siihen poliittisesti arkaan kysymykseen, mikä on ammattikorkeakoulujen oikea lukumäärä. Varsin hyvin tiedetään, että 25 ammattikorkeakoulua ja niiden 160 yksikköä on jatkossa liikaa. Rönsyjä leikataan, ehkä reippaastikin. Kirjavan omistuspohjan ja alkuvaiheen suhteellisen löysän rahoituksen ansiosta ammattikorkeakoulut saivat temmeltää kuin siat vatukossa.
http://www.lapinkansa.fi/cs/Satellite/Mielipide/1194657803764/artikkeli/lieka+lyhenee.html

Yrittäjät.fi 3.12.2010 Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta

Lapissa on kolmen korkeakoulun yhteinen korkeakoulukonserni, johon kuuluvat Lapin yliopisto, Rovaniemen AMK ja Kemi-Tornion AMK. – Tavoitteena onkin säilyttää korkeakouluopetus Lapissa. Jos nuoret joutuvat lähtemään Lapista etelään opiskelemaan, se leikkaa aivan varmasti maakunnan väestöä pidemmällä aikavälillä. Yrittäjäjärjestö seisoo vahvasti korkeakouluopetuksen puolesta Lapissa, painottaa Paula Aikio-Tallgren. Akuutti kuntajako Lapissa tapahtuu myös kuntapuolella.
http://www.yrittajat.fi/fi-FI/uutisarkisto/a/uutisarkisto/joulumaa-on-muutakin-kuin-tunturi-ja-lunta

Koillis-Lappi Finland 2.12.2010

Poikamme on tulossa opiskelemaan Rovaniemen ammattikorkeakouluun IT-tekniikkaa. Vierailemme usein Suomessa, Rovaniemen ohella esimerkiksi Ranualla ja Oulussa. Talvisin kuljemme aina Sallan kautta. Mutta tällainen tapahtuma oli odottamaton, Knyazev kertoi tyytyväisenä. Evgeny ja Elena Knyazev sekä Alexey Kolpachnikov olivat pyörähtäneet rajanylityspaikalla jo aiemmin, mutta tullissa perhe huomasi liikennevakuutuksen unohtuneen.

Lapin Kansa | 2.12.2010 | Sivu 4 |Lapin rehtorit myönteisiä ehdotuksille | Artikkeli Finland

Selvityshenkilöiden esittämän rahoitus- ja hallintomallin myötä on mahdollisuus luoda uudenlainen vakaus ammattikorkeakoulujen perustaksi, rehtorineuvosto Arene ry toteaa kantanaan. Nykyisessä ylläpitomallissa ammattikorkeakoulut ovat erillisten toimilupien varassa. Arenen mielestä tästä olisi päädyttävä samankaltaiseen ratkaisuun kuin yliopistojen suhteen: toimivaltaiset ammattikorkeakoulut olisi lueteltava laissa.

Lappilaiset testaavat äänetöntä sähkökelkkaa - HS - Verkkolehti - Kotimaa Finland

Suunnittelija avaa sähkökelkan kuomun Rovaniemen ammattikorkeakoulun Arctic Power -laboratoriossa. Jykevän bensamoottorin tilalle on vaihdettu pieni sähkömoottori, joka muistuttaa auton sisätilalämmitintä. "Suurimman tilan vievät lyijyakut, jotka antavat virran noin 30 kilometrin pituiselle kelkkamatkalle. Lisäksi kelkan tehon voi säätää portaattomasti, mikä on tärkeää silloin kun kelkalla ajaa kokematon turisti", Ahmasalo sanoo.

Amk:lle kehitysrahaa toimintarahastosta | Lappi | yle.fi Finland (19.11.2010)

Amk:lle kehitysrahaa toimintarahastosta julkaistu tänään klo 16:20 Rovaniemen ammattikorkeakoulu tarvitsee lisärahaa Rovaniemen koulutuskuntayhmän toimintarahastosta. Ammattikorkeakoulu aikoo käyttää 850 000 euroa kehitystoimintaan.
Lue koko juttu arkistosta 

Lapin Kansa | 17.11.2010 | Sivu 10 |Opiskelijat kehittävät Napapiirin retkeilyaluetta | Artikkeli Finland

2010 | Sivu 10 |Opiskelijat kehittävät Napapiirin retkeilyaluetta | Artikkeli Opiskelijat kehittävät Napapiirin retkeilyaluetta Rovaniemi Rovaniemen ammattikorkeakoulun Alueiden käytön suunnittelun koulutusohjelman opiskelijat työstävät Metsähallituksen toimeksiannosta kehittämissuunnitelman, jossa kehitetään Napapiirin retkeilyaluetta Rovaniemellä. Suunnitelmassa otetaan huomioon metsätalouden ja virkistyskäytön tarpeet sekä eri käyttäjäryhmien toiveet.

Lapin Kansa | 17.11.2010 | Sivu 4 |Kaivosalan koulutus yhteistyöhön | Artikkeli Finland

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu painottuu sähkötekniikkaan sekä kunnossapitoon ja Rovaniemen ammattikorkeakoulu infrastruktuurin rakentamiseen. Kaivosalan ammatillisen perustutkinnon ja lisäkoulutuksena suoritettavan ammattitutkinnon voi suorittaa Ammattiopisto Lappiassa ja Lapin ammattiopistossa. Työntekijöitä yritykset saavat myös työvoimakoulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen kautta.

Opiskelijat kehittävät Napapiirin retkeilyaluetta | Lappi | yle.fi Finland  (15.11.2010)

Opiskelijat kehittävät Napapiirin retkeilyaluetta julkaistu tänään klo 15:54 Rovaniemen ammattikorkeakoulun opiskelijat laativat Metsähallituksen toimeksiannosta Napapiirin retkeilyalueelle kehittämissuunnitelman. Suunnittelun kohteena on Vikakönkään ja Vaattunkikönkään väliin rajautuva alue 25 kilometriä Rovaniemeltä Sodankylään. Kehittämissuunnitelmassa otetaan huomioon metsätalouden ja virkistyskäytön tarpeet sekä eri käyttäjäryhmien toiveet.
Lue koko juttu arkistosta 

Lapin Kansa | 14.11.2010 | Sivu 10 |Rakennusmestarit vaativat alan koulutusta Rovaniemelle Finland

Rovaniemen rakennusmestarit ja -insinöörit AMK -yhdistys vaatii koulutuksen aloittamista Rovaniemen ammattikorkeakoulussa pikaisesti. Myös kelohonkarakentaminen tarvitsee yhdistyksen mielestä osaavan työnjohdon varmistamista. Rakentaminen, ylläpito ja korjaustoiminta vaativat jatkuvaa ammattitaitoista laadunvalvontaa hankkeiden alkutaipaleelta elinkaaren loppuun asti.

Sosiaali- ja terveysalalle hurjasti hakijoita Ramkissa | Lappi | yle.fi Finland  (12.11.2010)

Rovaniemen ammattikorkeakoulun Ounasvaaran kampus. Kuva: YLE / Matti Konttinen 2133176 Haku Rovaniemen ammattikorkeakoulun hoito- ja sosiaalialan aikuiskoulutusohjelmiin kasvoi hurjasti. Tammikuussa alkaviin sairaanhoitajan, terveydenhoitajan ja sosionomin koulutuksiin hakijamäärät ovat moninkertaiset aloituspaikkoihin nähden.
Lue koko juttu arkistosta 

Lapin Kansa | 11.11.2010 | Sivu 6 |Teknologiabrändin pehmeämpi puoli | Artikkeli Finland

Tekes on rahoittanut myös hanketta, jossa kehitettiin toiminnanohjausjärjestelmää matkailuyrityksille Lapin yliopiston ja Rovaniemen ammattikorkeakoulun kanssa. - Tutkimushankkeista saa pienellä rahoituksella ison määrän tietoa, jonka pohjalta voi lähteä omaan tuotekehityshankkeeseen. Olen iloinen, että yrityksillä riittää rahaa niihin, Virtasalo sanoo. Tekesin rahoitusosuus hankkeissa on 35-50 prosenttia. - Haluamme, että yritys pystyy hyötymään ulkopuolisista ostopalveluista. Asioita ei tarvitse miettiä yksinään.

Lapin Kansa | 11.11.2010 | Sivu 14 |It-teknologian imago on etu, mutta ei ratkaiseva tekij Finland

2000 It-teknologian imago on etu, mutta ei ratkaiseva tekijä Ohjelmistotekniikan koulutusohjelma Rovaniemen ammattikorkeakoulussa kerää hakijoita enemmän kuin muut tekniikan alan koulutusohjelmat. Miksi? Alan hyvän imagon vuoksi? - Olemme kehittäneet koulutusohjelmasta yhden parhaista tekniikan alan koulutusohjelmista. Sen sisältöä ovat myös alan yritykset kiittäneet, sanoo koulutusohjelman kehitystyöstä vastannut lehtori Jari Linna.

Lapin Kansa | 10.11.2010 | Sivu 18 |"Monena saa välillä olla" | Artikkeli Finland

Hän (Susanna Parkkisenniemi) valmentaa viittä kestävyysjuoksijaa ja työskentelee Rovaniemen ammattikorkeakoulussa liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelman yliopettajana. Valmennustiimiin kuuluvat Rovaniemellä urheilulukiota käyvät Anette Haukilahti, Juho Jumisko ja Kalle Keskipoikela sekä Etelä-Suomessa asuvat aikuisurheilijat Jouni Haatainen ja Mikko Tyni. - Viisi urheilijaa on aika maksimi, haluan keskittyä jokaiseen kunnolla.

Lapin Kansa | 10.11.2010 | Sivu 4 |Maatalous on Lapissa kasvun ala | Artikkeli Finland

Korteniemi on muuttanut Lappiin etelästä ja on suorittamassa loppuun agrologin tutkintoa Lapin ammattikorkeakoulussa. Hän haaveilee maatalousyrittäjän urasta. Tulevaisuus on kuitenkin vielä auki, koska hänen rovaniemeläisellä miehelläänkin on vielä opinnot kesken. Tuuli Korteniemi pitää Lapin maatalouden mahdollisuuksia hyvinä, mutta pitää tärkeänä, että nopeasti tehdään ratkaisuja, jotka pysäyttävät Lapin tilojen vähenemisen.

Lapin Kansa | 8.11.2010 | Sivu 4 |Sähkökelkka hymyilytti ja ihastutti messuväkeä | Artikkeli Finland

Messujen uutuuksien keskeltä esiin nousi ensi kertaa messuesittelyssä ollut Rovaniemen ammattikorkeakoulun hallinnoimana tutkimushankkeena kehitetty sähkökelkka. Hankkeen projektisuunnittelija, moottorikelkkailun snowcrossin ex-kunkku Tomi Ahmasalo kertoo sähkökelkan herättäneen mukavasti messuväen huomiota. - Osa hymyilee: Ai, että kelkalla ei pääse kuin viittäkymppiä. Ai, ei kulje kuin kolmekymppiä. - Ei sähkökelkka kelkkailua harrastavia puhuttele.

Opiskelijat sisustivat RAMKia | Lappi | yle.fi Finland

Opiskelijat sisustivat RAMKia julkaistu tänään klo 11:14 Lapin yliopiston tekstiilialan opiskelijat ovat suunnitelleet ja tehneet Rovaniemen ammattikorkeakoulun (RAMK) Rantavitikan kampuksen pääaulan ja ravintolan uuden sisustuksen. Suunnitelmat tehtiin viime keväänä ja käytännön toteutus kesän aikana.
Lue koko juttu arkistosta 

Opiskelijat sisustivat RAMKia Finland (Lapin Kansa)

12:24 Opiskelijat sisustivat RAMKia Lähetä palautetta toimittajalle Lapin yliopiston tekstiilialan opiskelijat ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Rovaniemen ammattikorkeakoulun Rantavitikan kampuksen pääaulan ja ravintolan uuden sisustuksen. Opiskelijoiden työ saatiin pääosin päätökseen elokuussa.

Kyky uusiutua on menestymisen tae yrityksille | Lappi | yle.fi Finland

Yhteistyötä haetaan myös RAMK:n kanssa VTT:n pääjohtaja haluaa keskustella ja etsiä keinoja kuinka pystyttäisiin yhdessä Rovaniemen ammattikorkeakoulun kanssa paremmin viedä asioita eteenpäin. - VTT ei ole pelkästään teknologiatalo. Meillä on myös hyvin paljon tekemisiä palveluelinkeinojen puolella ja siltä saralta varmasti löytyisi hyviä aihioita joita voitaisiin viedä yhdessä eteenpäin.
Lue koko juttu arkistosta

Lapin Kansa | 23.9.2010 | Sivu 4 |Matkailuinstituutti saa kaivattua vahvistusta | Artikkeli Finland

Instituutissa ovat mukana Lapin yliopiston matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta sekä Rovaniemen ammattikorkeakoulun ja Lapin ammattiopiston matkailu- ravitsemis- ja talousala. Instituutti vetää toimialansa tutkimusta, koulutusta ja palvelutoimintaa. MTI:n piirissä on noin 1 500 opiskelijaa ja 142 henkilöstöön kuuluvaa. MTI:n va. johtajana toimii 31.12. saakka professori Markku Vieru.

Lapin Kansa | 23.9.2010 | Sivu 4 |Lapilla on omat keinot taistella koulutuksesta | Artikkeli Finland

Yhtymässä on noin 1 000 ammatillisen perusopetuksen ja 500 ammattikorkean aloituspaikkaa. Perusopetuksen paikat ovat olleet kasvussa, mutta ammattikorkean paikkoja on jonkin verran leikattu valtakunnallisen päätöksen mukaisesti. Hakijoita on ollut tähän asti riittävästi, noin 1,5 yhtä koulutuspaikkaa kohti. Vain luonnonvara-alalla ensimmäisessä yhteishaussa paikat eivät täyttyneet.

Lapin Kansa | 23.9.2010 | Sivu 4 |Lapilla on omat keinot taistella koulutuksesta | Artikkeli Finland

Lappi on taistellut koulutuksestaan esimerkiksi kokoamalla yhteen Lapin yliopiston sekä Rovaniemen ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulujen voimat Lapin korkeakoulukonserniksi. Yhteistyötä on laajennettu myös toisen asteen ammattiopistoon. Rovaniemen matkailuinstituutissa ja Tornion kulttuuri-instituutissa voi opiskella ammattiopistosta lähtien yliopistotutkintoon asti. Tällaisia instituutteja löytyy Suomessa toistaiseksi vain Lapista.

Lapin Kansa | 20.9.2010 | Sivu 14 | | Artikkeli Finland

6) Mitä tarkoittaa lyhenne RAMK? 7) Mikä yritys ensimmäisenä laski liikkeelle osakkeita? 8) Milloin se tapahtui? 9) Mikä maa voitti koripalloilun miesten maailmanmestaruuden äskettäin? 10) Mikä seura järjesti maastopyöräilyn maratonajon Suomen mestaruuskilpailut Luostolla? Tiesitkö?

Lapin Kansa | 18.9.2010 | Sivu 1 |Uraa uurtavaa täydennyskoulutusta | Artikkeli Finland

Oppisopimustyyppinen, pääosin työpaikoilla tapahtuva koulutus toteutuu Lapin korkeakoulukonsernin yhteistyönä. Kahden koulutuskokonaisuuden teemoina ovat ikäosaaminen matkailu- ja hyvinvointipalveluissa sekä terapiaosaaminen terveysliikunnassa.

Lapin Kansa | 17.9.2010 | Sivu 16 |Rakkaudesta huutosakkiin | Artikkeli Finland

RAMKissa liikunnanohjaajaksi opiskeleva Kovalainen toteaa, että muutaman vuoden tauon jälkeen oli suorastaan pakko päästä takaisin lajin pariin. Seura ACS Cheerleaders Arctic Circle Spirit Cheerleaders on rovaniemeläinen cheerleadingseura. Jäseniä on noin 60.

Lapin Kansa | 16.9.2010 | Sivu 18 |Urheiluakatemia on mahdollisuus | Artikkeli Finland

- Ville tuli tänne ammattikorkeakouluun liikuntapuolelle ja tietysti kehittymään jääkiekkoilijana, Vierola kertoo RoKin vahvistuksesta. Valmentaja korostaa opiskelun merkitystä. - On tärkeää, ettei urheilija putoa tyhjän päälle kun oma ura loppuu, Vierola muistuttaa.

Mäntyvaaraan valmistui ratsastusreittisuunnitelma | Lappi | yle.fi Finland

Rovaniemen ammattikorkeakoulun maaseutuelinkeinojen koulutusohjelman opiskelijat valmistivat opinnäytetyönään ratsastusreittisuunnitelman Rovaniemen Mäntyvaaraan. Tänä vuonna julkistetussa Mäntyvaaran alueen yleissuunnittelua koskevassa selvitystyössä ilmeni tarve ratsastusreiteille.

PROSESSORI - UUTISET - Suomalaisakkuja työkoneisiin Finland  (JUTUSSA MYÖS ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN SÄHKÖKELKASTA)

Vaikka Helsingin tapahtuma oli tarkoitettu sähköautoa tai muuta sähkötoimista kulkuneuvoa miettivälle, tapahtuma keräsi yhteen myös sähköajoneuvoalueen kapean suomalaisen osaajajoukon ammattikorkeakouluista alan tutkimuslaitoksiin. Aktiivisena toimijana paikalla oli Metropolian ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan yliopisto. Aalto-yliopisto esitteli tutkimustoimintaansa. Yksi kiintoisimpia Aallon projekteista oli työkoneiden hyötysuhteen parantamiseen tähtäävä HybLab –tutkimus, jossa ratkaisuksi harkitaan sähköhybridiä.

Lapin Kansa | 13.9.2010 | Sivu 3 |Pienelläkin pelitalolla ovi auki menestykseen Lapista | Artikkeli Finland

Jäljellä on kuitenkin avoimessa ammattikorkeakoulussa pyörivä peliohjelmoinnin kurssi, jonka osanottajista suurin osa on RAMK:n tutkinto-opiskelijoita. - Ohjelmisto- ja tietotekniikan opiskelijoiden keskuudessa on runsaasti kiinnostusta pelialaa kohtaan, koulutuspäällikkö Hannu Kähkölä sanoo.

Lapin Kansa | 11.9.2010 | Sivu 6 |Perämies sai käskyn: Käännä! | Artikkeli Finland

Voittajajoukkue käytti kilpaan aikaa vain runsaat 15 minuuttia ja Lapin yliopisto jäi voittajasta toista minuuttia. Voittajajoukkueen perämiehenä oli ensimmäistä kertaa keväällä valittu uusi rehtori Martti Lampela , joka antoi tunnustusta joukkueelleen. Joukkue jopa muistutti perämiestä tärkeästä tehtävästä Kotisaaren päässä huutamalla, että "Käännä!". Voittajajoukkue sai vuodeksi haltuunsa sanomalehti Lapin Kansan lahjoittaman kiertopalkinnon.

KATSO VIDEO SOUDUSTA LAPIN KANSAN SIVULTA 

Seikkailupeli muuntui maisemointityökaluksi | Lappi | yle.fi Finland

Rovaniemen ammattikorkeakoulu, Metla, MTT ja Metsähallitus ovat yhdessä kehitelleet kustannustehokasta maankäytön suunnitteluun ja havainnollistamiseen soveltuvaa maisemallinnuksen työkalua.

Bioenergia-alaa markkinoidaan Lapin kiertueella | Lappi | yle.fi Finland

Rovaniemen ammattikorkeakoulun tiedonvälityskampanja kiertää syyskuussa neljällä Lapin paikkakunnalla. Bioenergia-alan yrittäjyydestä kiinnostuneille kerrotaan muun muassa alan rahoitusmahdollisuuksista. Ensimmäinen tiedotustilaisuus järjestettiin tiistaina aamupäivälllä Muoniossa. Kiertue vierailee Rovaniemellä syyskuun 14. päivä ja jatkaa siitä Keminmaahan 16.9.

 

Lapin Kansa | 7.9.2010 | Sivu 24 |Kansainväliset piskelijat vilkastuttavat Rovaniemen katu Finland

2010 | Sivu 24 |Kansainväliset piskelijat vilkastuttavat Rovaniemen katukuvaa | Artikkeli Kansainväliset piskelijat vilkastuttavat Rovaniemen katukuvaa Rovaniemi Lapin yliopistoon saapuu tänä syksynä 135 ja Rovaniemen ammattikorkeakouluun 130 kansainvälistä opiskelijaa. Syksyllä opintonsa aloittavista uusista opiskelijoista heitä on noin viidennes. Osa kansainvälisistä opiskelijoista suorittaa Rovaniemellä korkeakoulututkintonsa kokonaan, osa yhden tai kahden lukukauden mittaisen opiskelijavaihdon.

Lapin Kansa | 2.9.2010 | Sivu 16 |Lapin ammattikorkeakoulut yhdistävät opetustaan | Artikkeli (Lapin Kansa - näköislehti)   Suomi 

Lainaus: 2010 | Sivu 16 |Lapin ammattikorkeakoulut yhdistävät opetustaan | Artikkeli Lapin ammattikorkeakoulut yhdistävät opetustaan Rovaniemi Rovaniemen ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu yhdistävät voimiaan sosiaali- ja terveysalan aikuiskoulutuksessa. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun järjestämää sosiaalialan aikuiskoulutusta tarjotaan ensi vuoden alusta alkaen Rovaniemellä.

Lainaus: Rovaniemen ammattikorkeakoulun opiskelijat haastattelevat 80 vuotta täyttäviä rovaniemeläisiä, jotka eivät ole säännöllisten palvelujen piirissä. Opiskelijat kysyvät ikääntyvän ihmisen elämäntilanteesta, omista voimavaroista ja palvelutarpeista sekä tekevät havainnoistaan yhteenvedon. Haastattelun perusteella kaupungin terveydenhoitaja tekee mahdollisen kotikäynnin. Haastattelut alkavat syyskuussa.

Lainaus: 2010 | Sivu 3 | Artikkeli Ammattikorkeakoulu uudistaa ilmettään Hannu Tikkala Kemi Kemi-Tornio ammattikorkeakoulun logo muuttaa muotoaan, sillä Lapin korkeakoulukonserni haluaa yhtenäistää graafista ulkoasua. Lapin korkeakoulukonserniin kuuluvat Kemi-Tornion lisäksi Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Lapin yliopisto. Kunkin laitoksen logoon liitetään alareunaan LUC-lyhenne. Lyhenne tulee konsernin englanninkielen lyhenteestä, joka kokonaisuudessaan on Lapland University Consortium.