Haasteena arviointi

| More

Rovaniemen ammattikorkeakoulu (RAMK) on ottamassa ongelmaperustaisen opetussuunnitelman käyttöön syksystä 2013 lähtien. Uudistus koskee ammattikorkeakoulun kaikkia toimialoja ja on Suomessa laatuaan ensimmäinen kokonaisvaltainen pedagogisen strategian muutos, joka liittyy ongelmaperustaisen oppimisen (PBL) hyödyntämiseen. Samalla se on olennainen osa ramkilaisen KOTA -oppimisnäkemyksen rakentamista, minkä avulla RAMK pyrkii vastaamaan koulutusprosessien laatua, työelämäläheisyyttä ja -lähtöisyyttä koskeviin haasteisiin. Tavoitteena ovat opetussuunnitelmat, joissa yhdistyy kompetenssiperustaisen ajattelun ja ongelmaperustaisen pedagogiikan lähtökohdat. Uudistus on edennyt sekä henkilöstön koulutuksen että opetuskokeilujenkautta. Oppimistulosten lisäksi kokeiluissa on panostettu oppimisprosessien ja osaamisen kehittämisen laatuun ja arviointiin.

Anna Arvolan tutkimus tuo esille, millä tavoilla oppimista ja osaamista tuottavat arviointiprosessit ovat kolmessa eri pilotissa toteutuneet ja millaisia arviointiin liittyviä haasteita niissä ilmenee kehittävän arvioinnin näkökulmasta. Raportissa hahmotellaan kontekstiperustaiseen arviointiin liittyvien elementtien muodostamaa kokonaisuutta, jossa opettajan rinnalla korostetaan opiskelijoiden ja työelämän rooleja kriteerien luojina, palautteen antajina sekä tehokkaan oppimisen ja todellisen osaamisen arvioijina. Julkaisu antaa hyödyllistä tietoa opettajille, tutkijoille, pedagogiikan kehittäjille ja kaikille oppimisen ja osaamisen arvioinnista kiinnostuneille.

Anna Arvola (2012), Haasteena arviointi - Oppimisen ja osaamisen arviointi ongelmaperustaisissa piloteissa

 

Rovaniemen ammattikorkeakoulun julkaisusarja D nro 9

Lataa PDF 

Laajuus 122 s.
ISSN: 1239-775X
ISBN: 978-952-5923-49-0 (nid.)
ISBN: 978-952-5923-50-6 (PDF)

Hinta 11 €

 

 

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK