Opiskelijapalaute, vuosittain kerättävä

| More

                                                                                                                                                       ( in English )
Rovaniemen ammattikorkeakoulussa kerätään palautetta kaikilta tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskelevilta. Vuosittain tehtävässä kyselyssä kerätään palautetta opetussuunnitelmista, koulutuksen toteutuksesta, oppimisen ohjauksesta ja osaamisen kehittymisestä. Tulokset julkaistaan internet-sivustolla, palautteiden käsittelyprosessi on kuvattu ja yhteenvedot toimenpiteistä julkaistaan intrassa.

Palautejärjestelmä sisältää neljä kyselyä siten, että ensimmäisen vuoden opiskelijat vastaavat tulokyselyyn, toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat vastaavat opintojen keskivaiheen kyselyihin ja valmistumassa olevat opiskelijat vastaavat lähtökyselyihin. 

Tulokysely, toisen vuoden ja kolmannen vuoden kyselyt ovat vuosittain auki tammi- helmikuun, lähtökysely, sekä RAMKin oma että OPALA (Opetus ja kulttuuriministeriön valtakunnallinen) ovat auki koko ajan ja niihin vastataan valmistumisvaiheessa.

Kyselyt on eriytetty siten että palaute kerätään erikseen AMK-tutkintoon ja ylempään AMK-tutkintoon johtavasta koulutuksesta.

Kyselyjen tulokset ovat omilla sivultaan.

Yhteystiedot

Suunnittelija Arja Taavetti
arja.taavetti [at] ramk.fi