Ammattikorkeakouluissa on mahdollista suorittaa ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto sitoo yhteen opiskelun sekä työelämän kehittämisen. Koulutus on käytännönläheistä ja työelämälähtöistä syventäen osallistujan ammatillista osaamista ja asiantuntijuutta. Se antaa valmiudet oman alan vaativissa asiantuntija-, kehittämis- ja johtotehtävissä toimimiseen. Aiemmin koulutuksia on järjestetty jatkotutkintojen nimellä.
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat suorittaneet ammattikorkeakoulututkinnon tai muun soveltuvan korkeakoulututkinnon ja hankkinut vähintään kolme vuotta oman alan työkokemusta perustutkinnon jälkeen.
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto rinnastetaan ylempään korkeakoulututkintoon, joten se tuottaa saman kelpoisuuden julkiseen virkaan kuin yliopistossa tai muussa tiedekorkeakoulussa suoritettu ylempi korkeakoulututkinto.
Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon liitetään tutkintonimike ja lyhenne "ylempi AMK", esimerkiksi tradenomi (ylempi AMK).
Toteutus
Opiskelu toteutuu työn ohessa 1 - 2 vuoden aikana henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisesti.
Pyydä lisätietoja lomakkeella
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot ja tutkintonimikkeet
Ylempi amk-tutkinto - Ylempien amk-tutkintojen kehittämisverkoston sivu