Koulutuksen tavoitteet
Koulutuksen tavoitteena on palvella julkishallinnon ja yksityisten maanmittausalan osaajien valtakunnallista tarvetta. Tutkinto antaa maanmittausinsinöörin pätevyyden. Koulutus antaa valmiudet toimia maasto- ja rakennusmittaukseen, geodeettisen laskentaan, kartastotehtäviin, paikkatietoon, ympäristönsuunnitteluun, kiinteistöasioihin ja kaavoitukseen liittyvissä tehtävissä.
Opintojen toteuttaminen
Opintojen laajuus on 240 op ja kesto 4 vuotta. Koulutus toteutetaan pääosin verkko-opintoina. Lähijaksot järjestetään Rovaniemellä 2–3 kertaa lukukaudessa.
Valintaperusteet
Pohjakoulutusvaatimus
Yleinen hakukelpoisuus, joka
on todettu ammattikorkeakoululaissa (564/2009). Kelpoisuuden antaa mm. lukion
oppimäärä tai ylioppilastutkinto tai ammatillinen vähintään 3-vuotinen tutkinto
sekä ammattitutkinto.
Haussa käytettävän tutkinnon tulee olla valmis
31.7.2012. Ulkomailla suoritetun tutkinnon on oltava valmis hakuajan loppuun
mennessä, jos hakija ei ole EU- tai ETA-maan
kansalainen.
Työkokemusvaatimus:
Hakijalla tulee lisäksi olla
vähintään 18-vuotiaana hankittua työkokemusta vähintään kaksi vuotta (kaikki
työkokemus otetaan huomioon). Työkokemuksen tulee olla hankittu hakuajan
päättymiseen mennessä.
Osa-aikatyö muunnetaan kokoaikaiseksi niin, että 150
tuntia tai 20 täysimittaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivää kohti) vastaa
yhtä kuukautta. Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista eikä saman
työnantajan palveluksessa hankittua. Työkokemukseksi ei lueta työharjoittelua
eikä työssä oppimista, jos ne sisältyvät haussa käytettyyn tutkintoon.
Varusmiespalvelusta, siviilipalvelusta tai hoitovapaata ei lasketa
työkokemukseksi. Vain sellainen työkokemus hyväksytään, josta on työnantajan
todistus. Yrittäjyys hyväksytään työkokemukseksi, jos siitä on todistus, joka
osoittaa, että hakija on tai on ollut YEL- tai
MYEL-vakuutettu.
Ulkomaalainen tutkinto
Ulkomaisella
tutkinnolla hakevan tulee toimittaa kopio tutkintotodistuksesta ja sen käännös
(virallisen kielenkääntäjän tekemä) suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
Todistusjäljennösten on oltava perillä hakutoimistossa viimeistään 12.4.2012 klo
16.15.
Todistuskopiot
Valinta on ehdollinen, kunnes
ammattikorkeakoulu on tarkastanut koulu- ja työtodistukset. Ammattikorkeakoulu
voi perua valinnan, jos hakija ei toimita todistuksia määräajassa tai hän on
antanut arvosanoistaan tai työkokemuksestaan virheellisiä
tietoja.
Harkinnanvarainen valinta
Harkinnanvaraisessa
valinnassa voi hakea henkilö, jolta puuttuu vaadittava pohjakoulutus tai
työkokemus tai molemmat, mutta jolla ammattikorkeakoulu katsoo olevan riittävät
tiedot ja taidot. Harkinnanvaraisessa valinnassa hakevien on toimitettava
viimeistään 12.4.2012 klo 16.15 kopio todistuksista, joihin haluaa vedota,
kaikkien hakutoiveiden ammattikorkeakouluihin. Valinta tehdään valintakokeen
perusteella. Kokeessa on menestyttävä yleensä keskimääräistä
paremmin.
Avoimen ammattikorkeakoulun opinnot
Tässä ryhmässä
voivat hakea avoimessa ammattikorkeakoulussa vähintään 60 opintopistettä
koulutusohjelmaan soveltuvia opintoja suorittaneet. Hakijoilla ei tarvitse olla
ammattikorkeakoululaissa määriteltyä hakukelpoisuutta eikä kahden vuoden
työkokemusta. Valinta tehdään haastattelun ja suoritettujen opintopisteiden
perusteella. Jos suoritukset ovat jostain muusta ammattikorkeakoulusta kuin
siitä, johon ollaan hakemassa, hakijan on toimitettava opintosuoritusote
viimeistään 12.4.2012 klo 16.15 kaikkien hakutoiveiden
ammattikorkeakouluihin.
Valinta tehdään valintakokeesta, alan
työkokemuksesta ja alan muista ammattikorkeakouluopinnoista kertyvien pisteiden
perusteella.
- Valintakoe 70 pistettä
- Tekniikan ja liikenteen alan työkokemus 20 pistettä
- Tutkintoon johtavassa
ammattikorkeakoulutuksessa* tai avoimessa ammattikorkeakoulussa
tekniikan ja liikenteen alalla suoritetut opinnot ** 10 pistettä
- Yhteensä 100
pistettä
(* tutkinnon ei tarvitse olla valmis ** erikoistumisopintoja ja
täydennyskoulutusta ei hyväksytä)
Valintakoe
Valintakoe pidetään 28.5.2012 ja siihen kutsutaan kaikki hakijat. Toisessa ammattikorkeakoulussa suoritettua valintakoetta ei hyväksytä. Valintakokeesta on saatava vähintään 30 pistettä voidakseen tulla valituksi. Valintakoe sisältää matematiikan kokeen ja suomen kokeen, jossa arvioidaan kirjoittamista ja opiskelumotivaatiota Avoimessa AMKissa suoritettujen opintojen perusteella hakevien valintakoe on haastattelu.
Tekniikan ja liikenteen alan työkokemus
Hakukelpoisuuden antavan työkokemuksen ylittävästä tekniikan ja liikenteen alan työkokemuksesta saa pisteitä siten, että kaksi
kuukautta työkokemusta tuottaa yhden pisteen.
Työkokemuksen tulee olla
hankittu hakuajan päättymiseen mennessä. Osa-aikatyö muunnetaan kokoaikaiseksi
niin, että 150 tuntia tai 20 täysimittaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivää
kohti) vastaa yhtä kuukautta. Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista eikä
saman työnantajan palveluksessa hankittua. Työkokemukseksi ei lueta
työharjoittelua eikä työssä oppimista, jos ne sisältyvät haussa käytettyyn
tutkintoon. Varusmiespalvelusta, siviilipalvelusta tai hoitovapaata ei lasketa
työkokemukseksi.
Vain sellainen työkokemus hyväksytään, josta on työnantajan
todistus. Yrittäjyys hyväksytään työkokemukseksi, jos siitä on todistus, joka
osoittaa, että hakija on tai on ollut YEL- tai
MYEL-vakuutettu.
Tekniikan ja liikenteen alan ammattikorkeakouluopinnot
Opinnot tulee olla suoritettuna hakuajan
päättymiseen mennessä. Ammattikorkeakoulussa suoritetuista tekniikan ja liikenteen alan opinnoista saa pisteitä seuraavasti:
Suoritetut
opintoviikot/opintopisteet > Pisteet
2/3 > 1
4/6 > 2
6/9 >
3
8/12 > 4
10/15 > 5
12/18 > 6
14/21> 7
16/24 >
8
18/27 > 10