Suomen metsäsektori on parhaillaan käymässä läpi voimakasta rakennemuutosta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita metsäosaamisen tarpeen vähenemistä, vaan päinvastoin, alalla tarvitaan entistä osaavampaa työvoimaa. Kouluttautumalla metsätalousinsinööriksi saat mahdollisuuden päästä vaativiin ja mielenkiintoisiin metsä- ja ympäristöalan johtamis- ja asiantuntijatehtäviin. Metsätalousinsinööri on metsäluonnon monipuolisen käytön, hoidon ja suojelun asiantuntija. Hänen työnsä on vastuullista, itsenäistä, luonnonläheistä ja korkeatasoista tekniikkaa soveltavaa tiimi- ja asiakaspalvelutyötä.
Opintojen sisältö
Valmistuttuasi voit työskennellä metsä- ja ympäristöalan yrityksissä ja organisaatioissa. Työsi voi olla esimerkiksi metsänomistajien neuvontaa, metsien hoidon ja käytön suunnittelua, puunhankinnan suunnittelua ja organisointia tai luonnon virkistyskäytön suunnittelua ja toteutuksen ohjausta. Voit toimia myös itsenäisenä metsäpalveluyrittäjänä tai metsäasiantuntijana tai esimiehenä lkomaisissa
projektitehtävissä. Mahdollisuuksia on paljon. Pohjana ammattitaidollesi ovat luonnontieteelliset opinnot ja metsätalouden ammattiaineet sekä tietotekniset aineet. Lisäksi opiskelet muun muassa
viestintää, johtamista, liiketoimintaosaamista ja kieliä. Opiskelun käytännönläheisyyden varmistamiseksi on projektiopinnoilla, työharjoittelulla ja opinnäytetyöllä suuri merkitys opinnoissasi.